Kari Uusikylä koulutuksesta ja yliopistouudistuksesta

Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä kommentoi viime vuosien yliopistouudistuksia varsin kriittiseen sävyyn uusimmassa Helsingin Sanomien haastattelussaan:

Uusikylää huolestuttaa, että keskinäinen kilpailu tarttui myös yliopistoihin. Hän puhuu pieleen menneestä yliopistouudistuksesta, jota yliopistoväki etukäteen vastustikin lähes sataprosenttisesti. Menestyäkseen tutkijat rakentavat nyt brändejään ja tappelevat keskenään.

”Opetus, tutkimus ja luottamus hukkuivat kaiken sen poskettoman ’huippuyliopisto’-höpötyksen alle, jota akateeminen ympäristö on nyt tulvillaan. Tutkijat pantiin pisteyttämään toisiaan, ja epäkelvoin kriteerein, samalla kun heistä tehtiin raha-anomus- ja raporttiautomaatteja”, hän kuvaa.

Koko haastattelu: http://www.hs.fi/ihmiset/a1428804672748

Puolueiden yliopistostrategioista hallitusohjelmissa

Sivistys ja sen tavoittelu on erityisesti arvovalinta. Kun yhteiskunta valitsee sivistyksen, se valitsee kulttuurin tukemisen, tieteen tekemisen ja nuorten kouluttamisen parhaalla mahdollisella osaamisella.”

– Professoriliiton Kaarle Hämeri

Acatiimi (Professorien, tieteentekijöiden ja yliopistojen opetusalan lehti) koosti uusimmassa vaaliteemaisessa numerossaan puolueiden näkemyksiä päättävän hallituksen yliopisto- ja tiedepolitiikasta. Vielä toistaiseksi istuva hallitus sai puolueilta keskiarvoksi kouluarvosanoissa 6,7, kriittisimmin hallituksen päätöksiin suhtautuivat Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät (kaikilta arvosana 6). SDP antaisi hallituksen tiedepolitiikalle arvosanan 8.

Keskeisimpänä toiveena tulevalle hallituskaudella useimmilla puolueilla on rahoituksen turvaaminen ja työrauhan antaminen yliopistoille. Kuitenkin useat puolueet tähtäävät myös entistä vahvempaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöhön ja yliopistojen profiloitumiseen omille vahvuusaloilleen.

Lue lisää puolueiden mielipiteistä täältä.

Samaisen lehden pääkirjoituksessa Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri kirjoittaa kevään vaaleista ja niiden merkityksestä myös yliopistojen ja tiedemaailman tulevaisuudelle.

Valitsemme pian päättäjät, joiden arvoihin uskomme ja joiden toivomme heijastavan omia arvojamme. Keillä ovat arvoina sivistys, perustutkimus ja korkein opetus? Olisiko tämä kevään tärkein kysymys?

Voimme tehdä vaaleista tutkimuksen ja koulutuksen vaalit. Voimme valita sellaisen yhteiskunnan, jossa osaamista arvostetaan ja tutkimukseen sekä koulutukseen investoidaan.

Mitä mieltä sinun ehdokkaasi on tiede- ja yliopistopolitiikasta?

Euroopan tiedeneuvoston apurahoista ja apurahamiljonääreistä

Turun ylioppilaslehti haastatteli huhtikuun lehteensä kahta Euroopan tiedeneuvoston saanutta tutkijaa siitä, miltä tuntuu saada noin kahden miljoonan euron apuraha oman tutkimuksen tekemiseen.

Vaikka apuraha kieltämättä tuntuikin hyvältä, tutkijoiden mukaan suurin osa rahasta menee viime kädessä tutkimusryhmän palkkoihin ja välineistöön. Heidän mukaansa apurahoilla on kuitenkin vaikutusta myös yliopiston päätöksenteossa ja hierarkioissa:

Apurahat vaikuttavat myös yliopistoon, sen yksiköihin ja opiskelijoihin. Erolan mukaan apurahojen avulla tulee paremmin kuulluksi yliopiston sisäisessä päätöksenteossa.

”Suuren apurahan vastaanottaminen madaltaa tutkijan kynnystä osallistua keskusteluun yliopiston ja sen yksiköiden kehittämisestä. Se auttaa argumentoimaan oman tieteenalan puolesta neuvotteluissa yliopiston strategisista vahvuusalueista.”

Euroopan tiedeneuvoston apurahat toimivat tutkijoiden mukaan eräänlaisina tieteen laadun mittareina ja mahdollistavat vertailun niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suuret apurahat ovat myös yksi edellytys menestymiselle yliopistojen keskinäisissä vertailuissa kilpailuilla ranking-listoilla.

Erolan tutkimusryhmän ensimmäinen laajempi osatutkimus on parhaillaan arvioitavana ja kolme seuraavaa tuloillaan.  Tutkija uskoo, että varsinainen tutkimus on valmis ajallaan, neljän vuoden kuluttua. Odotukset sen suhteen ovat korkealla.

”Toivon, että tutkimus tulee lopulta näkymään yliopistomme pärjäämisenä kansainvälisissä arvioissa. Nyt meillä pitäisi ainakin olla resursseja nostaa tasoamme.”

Euroopan tiedeneuvoston apurahoja on kritisoitu tuhlailevina ja samaan aikaan eriarvoistavina – vain hyvin pieni osa apurahoista menee tiettyjen länsieurooppalaisten huippuyliopistojen ulkopuolisille tutkijoille. Kritiikkiä on saanut myös se, että rahoituksen saaneiden tutkijoiden työaika menee pääasiassa hankehallintoon varsinaisen tutkimuksen edistämisen sijasta.

On the contrary, ERC grants are increasing inequality (and thus stress) among researchers. It has already been argued that academia, which relies on a supply of outsiders who are willing to forgo decent wages in the hope of getting a well-paid and prestigious tenured job, resembles a the dynamics of a drug gang – ERC grants are making the situation worse.

Ironically, the few lucky researchers who win ERC starting grants are forced to abandon real research and become mini-funding council managers because the money is so generous. A single grant is worth up to €2m (£1.6m approx), when the average postdoc in Italy and many other EU countries has to live on €1,000 (£784 approx) per month, if they are fortunate enough to have a contract.

Lue lisää:

Apurahamiljonäärit (Tylkkäri)

European Research Funding: it’s like Robin Hood in reverse (The Guardian)

Tiedeviestinnästä (ja sen puutteista)

Maria Lassila-Merisalo suomii Avoin tiede ja tutkimus -sivustolla tieteellisen tiedon ja tiedeviestinnän huonoa tilaa ja pohtii miksi opinnäytteiden tekijät tai ammattitutkijatkaan eivät osaa tai uskalla tuoda omaa asiantuntijuuttaan ymmärrettävästi ja tavoitettavasti esiin. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) tutkimustieto ei etene edes saman tutkimusyksikön sisällä, saati sitten yliopiston ulkopuolelle:

Suomessa myös tutkijoiden keskinäinen viestintä on hämmentävän heikolla tolalla. Yliopiston käytävän varrella istuva tutkija ei välttämättä tiedä, mitä kollega viereisessä huoneessa tekee. Yliopistot saisivat osaltaan petrata viestinnässään. Jos tutkimushankkeista löytäisikin mainintoja niiden valmistuttua, on yllättävän vaikeaa selvittää, millaista tutkimusta on tulossa.

Tutkimuksen tekeminen tehostuisi merkittävästi, jos vähintäänkin samaa tieteenalaa edustavat ihmiset tietäisivät, mitä muualla on tekeillä. Jos sama ulotettaisiin vielä tieteenalojen rajojen yli, poikkitieteellisyys nousisi helpommin paperilta käytäntöön. Sen sijaan omista ideoista pidetään mustasukkaisesti kiinni, eikä tietoja vaihdeta. Kun toimintaympäristö ruokkii kovenevaa kilpailua, tämä voi olla viisastakin. Hyvät projektihakemukset ovat haluttua kauppatavaraa, jolla eri toimijat voivat pyrkiä ajamaan etujaan.

Lue koko juttu: http://portti.avointiede.fi/yleista/suomalainen-tutkija-ei-osaa-viestia-tyostaan


Tiedeviestinnästä ja sen yhteiskunnallisesta vaikutuksesta on viime aikoina ollut laajemminkin puhetta, mm. seuraavissa artikkeleissa:

Kaskas Media: Tutkimus vaikuttaa hitaasti – ala siis viestiä varhain

Jari Lyytimäki Luonnonvaralta-blogissaan: Yleistajuisen vastakohta ei ole tieteellinen vaan erikoistajuton

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta: Intoa, tahtoa ja rohkeutta tiedeviestintään (huomaa myös erinomainen linkkilista tiedeviestinnästä jutun lopussa!)

Jyväskylän yliopiston Journalism Research News -projekti on kiinnostava avaus suomalaiseen tiedeviestintään kaikessa kattavuudessaan:

”JRN is a humble project with the ambitious goal to holistically improve communication of scholarly research.

Language may prevent us from getting to the bottom of many interesting proceedings, and technical issues from listening in on data repositories. In the nature of the haphazard flow of research information, of many projects we hear nothing, and less of results and some we simply miss.

Regardless of these barriers, we seek to address at least some of the issues related to the tar-like flow of scholarly information. We hope to gather an audience, which, simply by displaying an interest, could persuade others to speak up. Initially the benefits would be reaped by journalism scholars, especially by those able to expand their research through similarly interested peers. Ideally, however, participation would help create a new culture of scholarly communication, one finally fit for the digital age.”

Isomäki tieteen rahoituspaineista

Risto Isomäki pohtii tämänpäiväisessä Hesarin kolumnissaan tutkimusrahoituksen tilaa ja etenkin Ilmatieteenlaitoksen tulevaisuutta:

Suomen päättäjillä on taipumusta tiettyyn yksiviivaisuuteen. Vain yksi ajatus kerrallaan, kiitos. Viime aikojen pakkomielteitä on ollut uusien tieteen huippuyksiköiden luominen Suomeen isolla rahalla niin, että Suomeen tulisi enemmän luonnontieteen Nobeleita. Nobel-tason tutkimusta ei kuitenkaan ole mahdollista synnyttää pelkillä hallinnollisilla päätöksillä.

Ilmatieteenlaitosta uhkaavat mittavat YT-neuvottelut ja säästöpaineet, jotka johtanevat 85 työntekijän työsuhteen loppumiseen. Isomäki kysyykin, onko tämä tehostaminen ja tulosten mittaaminen se keino, jolla suomalainen tiede halutaan kääntää?

YT-neuvottelut eivät tietenkään välttämättä uhkaa laitoksen tärkeimpiä projekteja. Ne vain ovat aina hyvin stressaavia koko henkilökunnan kannalta. Harvardin, Cambridgen ja Humboldtin yliopistot olisivat epäilemättä tuottaneet paljon vähemmän Nobel-töitä jos niissä olisi käyty jatkuvia YT-neuvotteluja. Pelko työpaikan menetyksestä kannustaa lyhytnäköiseen ajatteluun, ei työskentelemään tavalla, joka voisi joskus paljon myöhemmin tuottaa jonkun suuren keksinnön tai Nobelin palkinnon.

Lue koko kolumni: http://www.hs.fi/tiede/a1305943284133?