Thomas Wallgren: Yliopisto 375 Juhlapuhe HY:n juhlaslissa 18.12.2015

Hyvät vapaat sivistyksen kannattajat, hyvät etsijät, hyvät kansalaiset, hyvät opiskelijat ja kollegat.

Hyvät ihmiset, Kära ni , Dear fellow travellers

Tämä aika ja maa tarvitsee ajatusten ja puhdein lisäksi rohkeaa toimintaa viisaan ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan ja politiikan puolesta sillä viisas ja oikeudenmukainen politiikka on meillä uhanalainen. Tarvitsemme rohkeita ajatuksia ja niitä voimakkaasti esille tuovia puheita. Tarvitsemme hurjia ja kiihottavia puheita ja ravistelevia puheit ja skandalöösejä puheita.

Tarvitsemme kenties myös rauhaa ja hiljaista harkintaa.

Yritän puhua täällä tänään ihmettelevällä, mietiskelevällä, etsivällä , hiljaisuutta hipoavalla skaalalla. Nojaan siis teihin, ystävällisyyteenne luottaen.

Minulle on annettu 15 minuuttia aikaa. Aion käyttää ne seuraavasti:

Heijastan kuluneen vuoden kotimaisia ylipisto – ja tiedepoliittisa päätöksiä ja siihen liittyvää toimintaa ja keskustelua viiteen aatehistorialliseen solmukohtaan, jotka vaikuttavat siihen miten minä näitä asioita hahmotan. Annan teille tiekartaksi ensin viisi nimeä ja nihin liittyvät viitteelliseti aikamääreet ja ydinkäsitteet. Jatkosssa yritän sanoa kustakin valitsemastani viitepisteestä jotakin tähdellistä. Lopussa esitän utooppisen toiveen.

Tässä ovat viisi nimeäni, vuosilukuani ja käsitettäni
Drottning Kristina

1650

Varmuus: kaksi kysymystä varmuudesta

Immanuel Kant

1798

Valistus: Autonominen itsekriittinen järki valistuksen ytimenä

Mohandas K. Gandhi

1908

Hyvä: tarvitseeko ihmisen pyrkiä hyvään?

Wittgenstein

1948

Edistys: ”Varje förmodan om ett sammanbrott för vetenskap och industri är en dröm.”

Sokrates

399 e.kr

Järjen viholliset: Miksi Sokrates tuomittiin kuolemaan?

 

  1. Drottning Kristina

När drottning Kristina är tretton år gammal och hennes regering grundar vårt universitet är hon redan djupt förtrogen med antikens och renässansens konst och historia och med dess vetenskapliga arv och kulturella ideal. Europa står på tröskeln till upplysningens genombrott.

Två elementära beståndsdelar som gäller kulturens fundament är i rörelse. Den ena är frågan om vår möjlighet att lära känna oss själva och andra, den andra är frågan om vår möjlighet att lära känna världen.

I bägge fallen är det, om vi tillåter oss att inspireras av Richard Popkins banbrytande historieskrivning, den av trosstriderna väckta oron kring den uppenbarade sanningens möjlighet och den därmed sammanhängande receptionen av den antika skepticismen, särskilt av Sextus Empiricus, som är den hala bräda från vilken samtidens sökande människor tar språnget mot moderniteten.

Kristina hör till dem som är ivrig att ta språnget, att kasta sej mot framtiden. I en av sina aforismer skriver hon:

”I varje människa finns ett rum dit bara hon själv har nyckeln.”

Jag tar citatet också på finska: ”Jokaisella ihmisillä on sisimmässään huone, johon vain hänellä itsellään on avain.”

När Kristina författar sin aforism har bara fyrtio år gått sedan Hamlets uruppförande och Shakespeares upptäckt av den moderna människan med hennes existentiella tvivel på självinsiktens och självbestämmelsens möjlighet. Hon, den unga drottningen, står vad gäller människans förståelse av sej själv, av sina yttersta livsbetingelser, på tröskeln till en ny tidsålder

Den moderna människans uppdrag är, som drottning Kristina anade och som Sören Kierkegaard två hundra år senare var en av de första att fullständigt klart begripa, att först försöka förstå sej själv i sin unika individualitet för att sedan kunna bestämma sej själv, — bli fri.

Men den brådmogna Kristina förstod redan som tonårig svensk drottning, medan vårt universitet tog sina första stapplande steg, att den moderna människan vid sidan av att hon ställer Hamlets fråga — Kan jag känna mej själv? Kan jag alls lära känna mej själv? Kan jag bli fri? — också har ett annat uppdrag i kunskapens världs och ett annat villkor för sin frihet..

Det andra uppdraget gäller vår kunskap om världen. Vid sidan av Hamlets fråga står, för den kunskapsälskande och kunskapstörstande drottningen, Descartes frågor:

Kan jag veta något om världen? Kan människan få visshet? Finns det en metod som kan ta oss från okunskap till kunskap? Är vetenskapliga framsteg möjliga?

De frågorna ansatte Kristina och därför bjöd hon sin tids största sökare till sitt hov i Stockholm

Ni vet hur det gick. Descartes kom till Stockholm, blev förkyld och dog. Kristina drog snart sina egna slutsatser. Hon blev besviken på både Hamlet och Descartes och lämnade Sverige och vårt och de andra nya universiteten vind för våg. I stället tog hon steget ut ur hela moderniteten, hon abdikerade, konverterade till katolicismen och gav sej av till Rom.

Varför är detta värt att minnas idag?

Det är inte så mycket Kristina drastiska slutsatser jag skulle vilja påminna er och t.ex. herrar Sipilä, Stubb och Soini om. Det är snarare hennes frågor. Vårt unversitet tog för 375 år sedan sats i en värld där frågorna om visshetens möjlighet — de grundläggande existentiella och epistemologiska frågorna — stod i centrum för kunskapsintresset. Den kunskapspolitiska situationen vill jag gärna hålla upp som en spegel för vår tid och vår tids diskussion om nedskärningar i forsknings-och universitetsfinansiering

Tämä kaikki nyt lyhyenä johdantona. Seuraavaksi haluan pitää Kristiinan ja varhaisen Pohjoismaisen modernin tarjoamasta peilistä kiinni ja heijastaa muut mainistemani nimet, vuosiluvut ja käsitteet sen kauttaa omaan aikaamme.

  1. Immanuel Kant

Kant julkaisi kuuluistan Streit der Fakultäten -esseensä tasan 150 vuotta sen jälkeen kuin kuningatar Kristiina kutsui Descartesin hoviinsa.

Haluan palauttaa mieleen Kantin kirjoituksen pääpointin. Kantin erittelyssä yliopisto koostoo tiedekunnista. Tiedekunnat hän jakaa ylempiin ja alempaan. Ylempiä ovat teologinen, oikeustieteellinen ja lääketieteellinen. Alempi on filosofinen

Ylemmillä tiedekunnilla on välineellinen tehtävä tuottaa valtiolle mm. sen tarvitsemaa pätevää työvoimaa. Sen toimintaa valtio saa ohjata ja sitä sen täytyykin ohjata sitä, funktionaalisten tarpeidensa vuoksi.

Alempi tiedekunta on perustavassa suhteessa tiedekuntien väliseen dialogiin. Sen tehtävä on arvioida perusteita, uudistaa ajattelua, harrastaa kritiikkiä. Ilman sitä muut tiedekunnat eivät voi ymmärtää itseään eikä valtiokaan voi ymmärtää tarkoitustaan ja tehtäviään. Valtion ainoa mahdollinen legitiimi suhde alempaan tiedekuntaan on täydellinen sallivuus. Vain jos alempi tiedekunta on absoluuttisen vapaa kaikesta valtiollisesta tai muusta välineellisestä intressistä se voi palvella valtiota ja ihmiskuntaa.

– Kantin kirjoituksen kriitinen viesti omaan aikaamme lienee selvä. En pohdi sitä nyt tässä vaan sanoin kaksi asiaa sen suhteesta Kristiinaan ja Decartesiin:

Ylemmät tiedekunnat on nostettu jo Kantin itseymmärryksessä keskelle yliopistoa. Näemme tässä ettän 1700-luvin lopussa moderni aikakausi ja sen välineelliset tarpeet ovat levittäytyneet uudella tavalla itsestäänselviksi ja entistä vahvemmimksi keskustelussa yliopiston ja tieteen ideasta.

Toiseksi, voimme havaita, että Hamletin kysymys, johon Kristiinan aforismi kytkeytyy, on Kantilla työnnetty yliopiston periferiaan. Jäljelle filosofisen tiedekunnan piiriin on jäänyt Descartesin kysymys ja kysymykset tieteen metodista ja edistyksen mahdollisuudesta. Kantilla autonominen tiede ja sen kantaja, yliopiston autonominen alempi tiedekunta on siis valistuksen ydin, kun taas sitä vastoin Kantilla tieteen ikeestä emansipoitunut taide on jätetty Hamletin, ei yliopiston vastuulle.

  1. Mohandas K. Gandhi

Siirryn 110 vuotta eteenpäin ja kohtaan nuoren intialaisen juristin joka istuu joulukuussa 1908 Steamship Kildonian Castle nimisellä laivalla ja kirjoittaa ratkaisevaa pamflettiian Hind Swaraj.

Gandhi on opiskellut Englannissa ja perehtynyt modernin maailmaan sen senaikaisessa ytimessä, Lontoossa. Hänen johtopäätöksensä on kirkas.

Modernin maailman tunnusomaisin piirre on, että se pyrkii tekemään tieteestä, tekniikasta ja taloudesta niin hyviä, ettei ihmisen tarvitse pyrkiä hyvään.

Jos heijastamme Gandhin diagnoosin modernin aikakauden erityisyydestä kuningatar Kristiinaan ja Immanuel Kantiin mitä näemme?

Näemme kenties ennen kaikkea koneiden voiman kasvun. Missä kuningatar Kristiina vielä saattoi ymmärtää Shakespearen ja Descartesin valistuksen ihmettelyn yhteisenä lähteenä Gandhi näkee ihmisen pyrkimyksen itsensätuntemiseen ja itsensätoteuttamiseen modernille vieraana ja vastakkaisen pyrkimyksenä. Ja missä Kant vielä määritteli filosofian ja itsekriittisen järjen hallitseman filosofisen tiedekunnan ja sen irtipäästämän emansipatorisen voiman tieteellisen valistuksen ytimeksi Gandhi näkee tieteen enää tekniikan ja talouden apuvoimana.

En voi tässäkään kohtaa olla ajattelematta rakkaita ministereitäni Sipilä, Stubb ja Soini.

Kun kuuntelen heidän puheitaan ja seuraan heidän puuhiaan ihmettelen onko Gandhin pessimistinen arvio 1900-luvun alussa kypsään vaiheeseen ehtineestä modernista lähempänä totuutta kuin Kantin optimistisempi arvio sata vuotta aiemmin modernisaation ollessa vielä nuorempi ja pullollaan nuoruuden ihania, lunastamattomia lupauksia.

Kysyn Gandhiin nojaten: Voiko ihminen vielä pyrkiä hyvään?

Ja kysyn onko pyrkimyksellä hyvään mitään paikkaa Kristiinan 375 vuotta sitten perustaman yliopiston juhlassa, ja, ennen kaikkea, onko sillä paikkaa yliopiston arjessa ?

Tekisi mieli kysyä myös: Mikä voikaan omassa ajassamme ja sen yliopistoissa olla hyvään pyrkimisen paikka, oikeutus ja mahdollisuus kun tutkimusrahat ja professuurit annetaan tutkijoille jotka keksivät uutta, ihan riippumatta siitä onko uusi hyvää ja totta.

 

  1. Ludwig Wittgenstein

Siirrymme nyt kuitenkin eteenpäin. Tällä kertaa teemme ajassa vain lyhyen harppauksen – neljän vuoskymmenen ja kahden maailmansodan yli.

Löydämme vaatimattomasta vuokramajasta Irlannin länsirannikolla Cambridgen yliopiston entisen professorin, Ludwig Wittgensteinin. Hän kirjoittaa päiväkirjaansa:

Es könnte sein, dass die Wissenschaft & Industrie, & ihr Fortschritt, das Bleibendste der heutigen Welt ist. Dass jede Mutmassung eines Zusammenbruchs der Wissenschaft & Industrie einstweilen, & auf lange Zeit, ein blosser Traum sei, & dass Wissenschaft & Industrie nach & mit unendlichem Jammer die Welt einigen Werden, ich meine, sie zu einem Reich zusammenfassen werden, in dem damm freilich alles eher als Friede wohnen wird.

Denn die Wissenschaft & die Industrie entscheiden doch die Kriege, oder so scheint es.

(14.7. 1947, Culture and Value s. 72)

Toistan ydinkohdan suomeksi. ”jokainen arvaus tieteen ja tekniikan luhistumisesta on vain unta”

Hyvä juhlaväki. Teidän täytyy uskoa korvianne. Länsimaisen filosofian kenties tärkein hahmo Platonin jälkeen on todella juuri niin järkyttävän etäisessä suhteessa Kantiin ja Descartesiin kuin pelkäätte:

Wittgensteinin huomautuksessa ei jää mitään tilaa tieteellis-tekniselle valistusoptimismille. Yliopistonkin hän jätti. Seuraajalleen nuorelle suomenruotsalaiselle filosofille, Georg Henrik von Wrightille hän kirjoitti varoittavasti ennen tämän saapumista Cambridgeen missä Wittgenstein oli opettanut_

”Cambridge on vaarallinen paikka. Pidä varasi ettei se pilaa sinua kokonaan. ” – (muistinvarainen tarkistamaton sitaatti).

Miksi nostan Wittgensteinin pessimismin tähän kohtaa puhettani tänään?

En tarkkaan tiedä. Mutta ainakin nostan sen esille sen takia, että meidän on hyvä tietää, että kun suuret filosofit sitoutuvat kaikella intohimollaan ja mielettömällä järjen voimallaan tiedon ja varmuuden ja valistuneen emansipaation mahdollisuuksien ja edellytysten tutkimiseen tulos ei välttämättä ole se, että kaikki alkaa näyttää kivalta ja helpolta ja edistyksen voitto läheiseltä.

Ajattelen tässä kohtaa myös kirjallisuusnobelisti Brodskyä ja hänen sanomaansa että meidän aikamme yksi heikkous on se, että ihmiset arvostavat hyvää fiilistä ja onnellisuutta aivan liikaa.

Ja saatanpa ajatella myös Wittgensteinin sarkastista arviota oman aikansa ihanteista ja suhteestaan niihin. ” There is one thing I know” sanoi Wittgenstein: ”We are not here in order to have a good time.”

 

  1. Sokrates

Hyvät ihmiset

Lopuksi hyppään 2400 vuotta taaksepäin, Sokrateen puolustuspuheeseen.

Sokrates tuomittiin kuolemaan koska hän harrasti sitä samaa mitä puheeni muut sankarit Shakespeare, Hamlet, Kuningatar Kristiina, Descartes, Immaneul Kant, Mohandas Gandhi ja Ludwig Wittgenstein hänen jälkeensä ovat myös harrastaneet: julkista järjenkäyttöä.

Sokrates kiteytty ennen kuolemaansa elämänsä viestin meille puolustuspuheessaan. Nostan esille sieltä kolme elementtiä.

Sokrates katsoi, että hänen elämänsä on ollut filosofin elämä. Hän sanoi tietävänsä, ettei hän tiedä mitään. Ja hän sanoi, että elämä jota ihminen ei vietä julkisessa kriittisessä keskustelussa muiden kanssa ei ole elämisen arvoinen. Siteeran:

If I tell you that . . . examining myself and others is really the very best thing that a man can do, and that a life without this sort of examination is not worth living you will be even less inclined to believe me. Nevertheless, that is how it is, gentlemen, as I maintain. (Ap. 38a).

 

  1. Lopuksi

On niin paljon mistä halauisin puhua kanssanne, ja on niin paljon mitä haluaisin tutkia ja on niin vähän mitä tiedän.

Mutta sen tiedän että minua harmittaa jos 375 vuotta tästä vuodesta eteenpäin kukaan ei enää tässä yliopistossa tiedä mitä sanoivat ja mitä kysyivät ja mitä ihmettelivät ja miten elivät ja miten kuolivat Shakespeare, Hamlet, Kuningatar Kristiina, Descartes, Immaneul Kant, Mohandas Gandhi Ludwig Wittgenstein ja herra Sokrates itse

 

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s