JUHLAKIRJA: UNIVERSITAS HELSINGIENSIS 376!!!

Vuonna 2015 Helsingin yliopisto juhlisti 375-vuotista taivaltaan näyttävällä PR-kampanjalla, joka huipentui Helsinki Challenge -tietokilpailun finaaliin ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin pitämään puheeseen Helsingin yliopiston Suuressa Juhlasalissa.

Kuten Vallataan 375 -protestikampanja on osoittanut, kampanja ei miellyttänyt kaikkia. Erityisesti se herätti huolta tavasta, jolla tutkimus – erityisesti ’ei-hyödylliset’ humanistiset ja yhteiskuntatieteelliset alat – oli sysätty keskustelun ulkopuolelle.

Lisäksi huolta ja suuttumusta herätti laajassa ’toisinajattelijoiden’ rintamassa se, ettei yliopisto liittänyt vuosijuhlaan minkäänlaista virallista akateemista julkaisua. Mikä on merkittävä poikkeama vuosisataisesta akateemisesta juhlaperinteestä.

Jottei HYn 375-vuotisjuhla siis jäisi aikakirjoihin täydellisenä yliopistojohdon mahalaskuna, koottiin Universitas Helsingiensis 376 -teos Janne Saarikiven, Taina Riikosen ja Miia Halme-Tuomisaaren toimittamana. Kirja sisältää vuoden 2015 aikana Vapaan tieteen & ja Liian lukemisen nimissä järjestetyissä tapahtumissa pidettyjä puheita. Lisäksi mukana on 18.12 järjestetyn HYn Varjojuhlaseminaarin puheet.

KIRJA on vapaasti ladattavissa TÄSTÄ: Universitas Helsingiensis 376

Kirjan julkistamiseksi järjestetään keskustelutilaisuus tänään 3.5.2016 Kaisa-Kirjaston kahvilassa klo 15:30-17.

Keskustelemassa prof. emer. Matti Klinge, vararehtori Anna Mauranen, lauluntekijä ja entinen tutkija Maija Vilkkumaa, Helsinki Challenge-kilpailun voittajatiimin jäsen Katri Saarikivi sekä Universitas Helsingiensis teoksen toimittajat Janne Saarikivi ja Miia Halme-Tuomisaari. Paikalla on mahdollisuus saada kirjaa.

Tilaisuudessa keskustellaan muun muassa yliopiston tavoitteista. Onko sivistyksellä ja kulttuurilla enää tilaa vai ovatko yliopistossarankingit ja evaluaatiot korvanneet ne? Yliopiston merkityksestä yhteiskunnassa: tuleeko yliopiston tehdä innovaatioita yrityksillä vai riittääkö ihmisten sivistäminen? Yliopiston muutoksesta: monet tuntevat, että yliopisto, johon he 25-30 vuotta sitten tulivat opiskelemaan oli aivan eri laitos kuin nykyinen; onko muutos vain illuusio vai myös totta? Sekä yliopistojen kriisistä: suhtautuuko valtiovalta erityisen välinpitämättömästi yliopistoihin? Onko Helsingin yliopistossa sisäinen kriisi, joka ilmenee johdon ja henkilökunnan välisenä epäluottamuksena? Mitä asioille voidaan tehdä?

Linkki Facebook-tapahtumaan

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Lisätietoja:

Janne Saarikivi 0415323754

Taina Riikonen 040 5834308

Miia Halme-Tuomisaari 050 5410226

 

helsingiensis 1helsingiensis 2

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s