Miia Halme-Tuomisaari: Vapaa Yliopisto ja se ‘toinen’ sukupuoli

 


Miten ilahduttavaa: myös Helsingin yliopiston virallinen nettisivu noteerasi viime torstaina HY 375-vuotispäivänä järjestämämme ’Vapaa Yliopisto Liikaa Lukeville’-tapahtuman tituleeraten sitä ‘varjosynttäreiksi’. Hienoa, että HYn brändiin tiukkapipoisesti suhtautuvalla yliopistoviestinnällä riittää suvaitsevaisuutta kriittisiä äänenpainoja kohtaan. Kaikki ei ole vielä menetettyä yliopisto(je)n tulevaisuudelta!

HY:n uutisoinnissa oli kuitenkin eräs kumma piirre: mikäli en tietäisi toisin, luulisin tämän vaihtoehtoistapahtuman olleen yksinomaan miehinen voimannäyte.

Tekstissä (jonka kirjoittajaa ei nimetä eikä sukupuolta täten tiedetä) mainitaan nimeltä neljä tutkijaa, jotka “ovat keränneet kannuksia yhteiskunnallisten keskustelujen herättäjinä.” Nämä olivat “professori Jaakko Hämeen-Anttila, Helsingin Sanomien kolumnistit kosmologi Syksy Räsänen ja fennougristi Janne Saarikivi sekä Itä-Aasian kielten ja kulttuurien professori Juha Janhunen.” Kaikki ovat kiistatta tekstin positiivisten luonnehdintojen arvoisia ja pitivät tilaisuudessa erinomaiset luennot.   2015-03-26 15.54.59

Samalla jotain jäi mainitsematta: tapahtuman yhdeksästä puhujasta kolme oli naisia – dos. tutkijatohtori Eeva Luhtakallio (sosiologia), FT Merja Polvinen (kirjallisuuden tutkimus), joka korvasi sairastuneen PhD., dos., akatemiatutkija Reetta Toivasen (oikeusantropologia) sekä FT, kollegiumtutkija Taina Riikonen (äänitaide/HCAS). Tilaisuuden puheenjohtajana oli nainen, allekirjoittanut VTT & LLM Miia Halme-Tuomisaari (oikeusantropologia / Allegra Lab Helsinki), ja kaksi tilaisuuden kolmesta pääjärjestäjästä oli naisia. Mikään HYn nettisivun uutisessa ei viitannut näiden nimettömien naisten olemassaoloon.

Käänteisesti vain kaksi tapahtumaan osallistuneista miehistä jäi mainitsematta, prof. Eero Tarasti (musiikkitiede) ja prof. Tomi Huttunen (venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri).

Tuntuu tympeältä lähteä vesittämään inspiroivan tapahtumamme jälkilöylyjä moisella sukupuolianalyysillä. Onko tällä niin väliä? On sillä. Tämä uutisointi toistaa häpeämättömästi sukupuolten epätasa-arvoa, joka kaikista muista yliopistoa kohtaavista muutoksista huolimatta pysyy vakiona.

Yliopistolakeja uudistetaan, tutkijoiden asemaa myllätään, rahanjaon perusteita muutetaan. Kärjistetysti: vain akateemisten positioiden epätasainen sukupuolijakauma pysyy muuttumattomana. Sukupuolten välinen epätasa-arvo kasvaa häpeilemättömästi, mitä korkeammalle akateemista arvohierarkiaa noustaan. Professuurien miesvaltaisuus puhuu omaa kieltään.

Oikeastaan tilanne on muuttunut koko ajan entistä härskimmäksi: tohtorintutkinnon yhteiskunnallinen asema on rapautunut liki samaan tahtia tohtoritutkinnon suorittamisen naisvaltaistuessa. Tähän inflaatioon vaikuttaa moni muukin tekijä, mutta näiden asioiden kausaliteettiä ei voi kiistää.

2015-03-20 13.41.16Olen seurannut asiantuntijuuden sukupuolisuutta yli vuosikymmenen verran. Väitöskirjassani havaitsin, kuinka pohjoismainen ihmisoikeusasiantuntijuus on ylivertaisesti miehistä.

Sama koskee asiantuntijuutta laajemmin. Oli mittari mikä vaan, tulos on aina sama: asiantuntijuus on miehinen positio erityisesti silloin, kun siihen linkittyy aitoa yhteiskunnallista valtaa.

Viime syksynä kuohuntaa herätti selvitys, jonka mukaan media suosii valtaenemmistöllä miesasiantuntijoita. Näin media omilla käytännöillään ruokkii asiantuntijuuden miehisyyttä. Tätä taustaa vasten otan HYn uutisoinnin henkilökohtaisesti. Vapaata Yliopistoa eikä koko Vallataan 375-kampanjaa olisi missään nimessä olemassa ilman sitä keskeisesti ideoineita ja toteuttavia naisia.

Tilaisuus ei olisi ollut se vangitseva kokonaisuus ilman kaikkia puhujia – mukaan lukien Eeva Luhtakallion erinomaista analyysiä performatiivisesta vallasta, Merja Polvisen summausta fiktiivisen tekstin ainutlaatuisuudesta, Taina Riikosen analyysiä ‘radion ihosta’. Koko tapahtumaa ei olisi syntynyt, ellemme olisi yhdessä ideoineet sitä Janne Saarikiven ja Taina Riikosen kanssa – eikä tapahtuma ja sen kaikkea ‘oheistilbehööriä’ olisi koskaan toteutunut ilman tiimimme rautaisia naisia. Eikä miehiä.   2015-03-26 12.32.28-1

Vapaassa Yliopistossa on kyse paljon tärkeämmistä asioista kuin mitään sukupuolta olevien henkilöiden egotrippailusta. Loppupeleissä arvokasta oli nimenomaan yhteistyö ja heittäytyminen jaettuun kokemukseen. Tämä kaikki muistutti hyisessä iltapäivässä kipinästä tieteen tekemisen ytimessä.

Tästä huolimatta olen teihin syvästi pettynyt, HYn viestintä. Kaikkialla vakuutellaan, että akateemisen asiantuntijuuden tulevaisuus on tasa-arvoisempi.

Tällaisella viestinnällä ette edesauta tätä muutosta. Raporttinne Vapaasta Yliopistosta osoittaa, kuinka luotte aktiivisesti miehistä asiantuntijuuden profiilia myös tilanteissa, joissa tosiseikat eivät tätä tue. Tutkijanne ja opiskelijanne ansaitsevat teiltä parempaa – samoin kuin koko yhteiskunta.

Tiedekentän vallitseva ääni saattaa historian painolastin seurauksena olla miehinen ja matala. Älkää kuvitelko hetkeäkään, että tämä protestin ääni on sitä. Näiden vaihtoehtoissynttäreiden onnittelulaulu soi täyteläisessä harmoniassa – ja laulun sopraanostemma raikaa korkealta ja kovaa! Ettäs kehtasit HY!


VTT, LLM Miia Halme-Tuomisaari  on kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin erikoistunut tutkija Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutissa ja director of things oikeusantropologiaan erikoistuneessa allegralaboratory.net-sivustolla sekä Allegra Lab Helsinki ry:n perustaja ja puheenjohtaja. 

Mainokset

Maria Loima: #almamater

Saimme Vallataan 375 -blogiin julkaistavaksi opiskelijabloggari Maria Loiman blogitekstin – julkaistu alunperin Loiman blogissa Maailmanpelastusprojekti:


 

Helsingin yliopisto täytti tällä viikolla 375 vuotta. Yliopistolla ollaan valmistauduttu juhlavuoteen näkyvästi ja se näkyy myös esimerkiksi katukuvassa, kun entinen Kaisaniemen metroasema nimettiin Helsingin yliopistoksi. Juhlavuoteen palaa rahaa, henkilötyötunteja ja medianäkyvyyttä. Toki aihetta juhlaan löytyy, onhan 375 vuotta kunnioitettava ikä. Tieteen tekeminen on mennyt näiden vuosisatojen aikana hurjasti eteepäin ja yliopisto on tuottanut valtavasti uutta tietoa ja tiedettä. Niin sen kuuluukin tehdä. Se on yliopiston tehtävä.

Tiede on asia, joka vie yhteiskuntaa eteenpäin. Missä olisimmekaan, jos lääketiedettä, oikeustiedettä, luonnontieteitä ja muita tieteitä ei olisi? Niinpä.

Tiede on mahdollistanut kehityksen monella tavalla. Tiedettä tarvitaan jatkossakin. Kuten myös tieteentekijöitä. Mistä muualta voisimme saada elämän kannalta relevanttia tietämystä, jos emme tutkimuksen parista? Siksi minua huolestuttaa suunta, johon Helsingin yliopisto on menossa. Ulkopuolelta tulevat johtamismallit, brändäämisen kulttuuri, työelämäpaineet ja yhteiskunnan muutos ajaa yliopistoa ratkaisuihin, jotka uhkaavat tieteentekoa.

Paljon keskustellun johtosääntöuudistuksen myötä minulle heräsi huoli demokratian vähenemisestä yliopistolla ja akateemisten ansioiden merkityksen väheksymisestä. Johtosääntöuudistuksessa ehdotettiin, että tiedekuntien dekaanin valitsisi jatkossa tiedekuntaneuvoston sijaan rehtori ja laitoksen johtajan valitsisi dekaani laitosneuvoston sijaan. Pakostakin tuli mieleen termit ”hyväveliverkosto” ja ”piiri pieni pyörii”. Virkojen täyttämisessä akateemiset meriitit eivät enää painaisi entiseen tapaan, vaan suurempi merkitys olisi johtamiskokemuksella.

Ei nyt millään pahalla johtamisuskovaisia kohtaan, mutta näin kokonaisen sivuaineen aiheesta tehtyäni uskaltaisin kyseenalaistaa vallalla olevaa johtamisajattelua. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon parissa siirryttiin ”new public management” -malliin, eli kun toiminta mallinnettiin yritysjohtamisesta, huomattiin, että se ei automaattisesti toimikaan kaikkialla. Yritysjohtajat voivat olla hyviä johtamaan yrityksiä. Se on kuitenkin kovin erilainen toimintaympäristö yliopistoon verrattuna. Johtaminen ei ole toimintaa, jonka voi surutta siirtää muuttumattomana konseptista toiseen.

Jotta tiedeyhteisöä voi johtaa, täytyy mielestäni tietää, mitä tieteen tekeminen on. Johtamisen tutkimuksen oppiaineessa on pitkään puhuttu siitä, pitääkö johtajilla olla johtajuuden lisäksi asiantuntijuutta johdettavasta kontekstista. Mielestäni yliopistosta puhuttaessa pitää. Yritysjohtaja yliopiston laitoksen johdossa ei tietenkään automaationa tarkoita absoluuttista mokaamista. Mutta ei se tarkoita automaattista onnistumistakaan.

Helsingin yliopisto on silmiinpistävästi yrittänyt rakentaa mediaseksikästä brändiä ympärilleen. Brändäys on toki ihan kiva juttu. Mutta mitä rakas alma materimme hakee tällä nykyisellä brändintavoittelulla? Olen käynyt läpi brändäämistä erilaisissa konteksteissa. Olen huomannut, että parasta brändäämistä on toiminnan laadukkuus ja sen aikaansaamat tulokset. Minä uskon siihen, että jos Helsingin yliopisto käyttäisi rahat brändin rakentamisen sijaan tutkimukseen ja opetukseen, saisimme aikaan entistä laadukkaampaa tutkimusta. Laadukkaampi tutkimus kertoisi meidän tekevän asioita oikein.

Kun tuotamme laadukasta tutkimusta ja opetusta, olemme houkutteleva instituutio. Minä en usko siihen, että kukaan hakee Helsingin yliopistoon siksi, että sillä on kiva logo ja iskevät hashtagit. Sen sijaan rohkenen väittää, että kovatasoinen opetus, mielekkäät suoritusvaihtoehdot ja laadukas tutkimus houkuttelevat ihmisiä. Sitä kautta myös rahaa.

Muuttuva yhteiskunta on tuonut mukanaan puheet yliopiston työelämälähtöisyydestä. Fakta on, että kaikki yliopisto-opiskelijat eivät jää tutkijoiksi tieteenteon pariin. Siihen eivät riittäisi kaikkien mielenkiinto, yliopiston tutkijankopit, apurahat tai muutkaan resurssit. Mutta se on myös toisaalta hyvä asia.

Tiedettä pitää tehdä yhteiskuntaa varten, ja parhaitenhan se jalkautuu sinne niiden ihmisten kautta, jotka tiedeyhteisöstä tulevat. Työelämätaitoja tai niiden opettamista voidaan tarjota niistä kiinnostuneille. Mutta kuten totesin, kaikilla ei ole mielenkiintoa tutkijuuteen. Samalla tavalla kaikilla ei ole mielenkiintoa yrittäjyys- tai työelämäkursseihin. Siksi on hölmöä ajaa uudistuksia, jotka kehittävät toimintaa vain jompaan kumpaan suuntaan.

Lähes 30 000 ihmisen ajaminen saman muotin läpi kuulostaa uskomattomalta. Työelämälähtöisyyttä voidaan toki lisätä. Se ei saa olla pois tieteellisyydestä, eikä siitä voida tehdä suuremmin pakollista. Sen sijaan sen pitää olla vapaaehtoista niille, jotka sitä haluavat ja sitä voitaisiin lisätä suhteessa kysyntään. On hölmöä ajatella, että kaikkien yliopistolaisten pitäisi olla innovatiivisia ja dynaamisia bisnesmaailman johtamisguruja. Kuka sitä tiedettä sitten tekisi?

Helsingin yliopiston juhlavuosi herätti myös varjoliikkeen Vallataan 375. Liike kyseenalaistaa samoja teemoja, kuin mitä käsittelen tässä tekstissä. Tämä on osoitus siitä, että opiskelijatkin haluavat yliopiston mahdollistavan laadukkaan tutkimuksen ja tieteentekemisen jatkossakin. On mielestäni äärimmäisen tärkeää, että ihmiset haluavat tehdä tiedettä ja ymmärtää maailmaa. Tämä mahdollisuus täytyy taata myös tulevaisuudessa.

Talouden taantuman aikana puhutaan paljon innovaatioiden, kasvuyritysten ja rahan tuottamisesta. Ne ovat todella tärkeitä osa-alueita elvyttämisessä. Painimme myös asioiden kanssa, joiden tarkastelussa tarvitsemme tiedettä. Globalisaatio, ympäristökriisit, ikääntyvä väestörakenne ja muut haasteet tarvitsevat innovaatioiden lisäksi tieteellistä otetta. Asioita täytyy tutkia ja ymmärtää. Sitä tehdään yliopistolla.

Onnea rakas Helsingin yliopisto. Pidän sinusta kovasti. Älä muutu minulle tunnistamattomaksi.

 

Maria Loima on helsinkiläinen valtiotieteiden opiskelija, joka innostuu kirkkaista tähtitaivaista, hyvistä keskusteluista, arkipäivän haasteista ja liian kiireisistä aikatauluista. Opiskelee käytännöllistä filosofiaa Helsingin yliopistolla ja keskittyy tällä hetkellä ihmisoikeuksien filosofiaan, jossa suurin mieltä askarruttava teema on ajatus universaalista moraalikäsityksestä nykyisen ihmisoikeusajattelun taustalla.

Opintojen ohella toimii Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa, Opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen johtokunnassa, Helsinki Think Companyn hallituksessa sekä lukuisissa projekteissa erilaisissa rooleissa.
Bloggaa osoitteessa: http://marialoima.blogspot.fi

Mediahuomiota Vapaalle yliopistolle

Viime viikon ’Vapaa yliopisto liikaa lukeville’-tapahtuma herätti huomiota myös erinäisissä medioissa:

Yliopiston virallisilla nettisivuilla tapahtuma huomioitiin otsikolla Varjosynttärit juhli viisautta.

Myös kansanuutiset.fi kirjoitti artikkelin yliopistolaisten protestista hyötyvaatimuksia vastaan ja Vallataan 375 -kampanjasta.

The Guardianin sivuille on kerätty viime aikaisista yliopistoliikkeistä kuvia ja muita poimintoja, mukaan lukien Vapaa yliopisto liikaa lukeville.

Kauppalehti haastatteli yhtä tilaisuuden puhujista, Syksy Räsästä:

Opetuksen parantamiseen tarvitaan lisää resursseja. Vertailut Helsingin yliopiston ja Yhdysvaltojen huippuyliopistojen välillä ovat harhaanjohtavia, koska yliopistojen tulorakenteet eroavat toisistaan täysin. Korkeilla lukukausimaksuilla voidaan palkata lisää henkilökuntaa. Suomessa yliopistot eivät ole vain eliittiä varten, vaan niillä on yleissivistävä tarkoitus.

Blogimaailmassa tapahtumasta on kirjoitettu ainakin seuraavissa blogeissa:

Roopedessutom:

Helsingin yliopisto juhlii 375-vuotista olemassaoloaan. Koska juhlakalu on merkittävällä tavalla osallinen minunkin elämänkulkuuni, tunsin tarvetta osallistua tapahtumaan. Koska en saanut kutsua sisätiloissa järjestettävään juhlaan, osallistuin pihatapahtumaan Porthanian edessä. Se oli vaikuttava tapahtuma, päällimmäisenä vaikutelmana kriittisyys, niin kuin tiedelaitoksella kuuluukin.

Olitko sinä paikalla? Oletko bongannut muita kirjoituksia? Kerro lisää kommenteissa!

The Guardianissa kansainvälisistä yliopistovaltauksista

Brittilehti The Guardian kirjoitti aiemmin viikolla sosiaalisessa mediassa laajalti levinneen katsausartikkelin ajankohtaisista yliopistovaltauksista ja yliopistolakoista mm. Kanadassa, Englannissa ja Hollannissa. Yhteistä näille liikkeille on huoli yliopistojen päätöksenteon läpinäkymättömyydestä ja toisaalta opetuksen ja tutkimuksen yksityistymisestä ja kaupallistumisesta.

The causes of such protests vary: some are concerned about working conditions facing graduate students, others point to a lack of transparency about how universities are run. A key issue is the commercialisation of higher education, which many feel has led university leaders to prioritise financial goals over the needs of staff and students.

Lue lisää: http://www.theguardian.com/higher-education-network/2015/mar/25/university-protests-around-the-world-a-fight-against-commercialisation

”Dear older generation of academia”

Miia Halme-Tuomisaari has written a very elegant poem at Allegralaboratory.net about the university crisis and what it is like to be an adjunct in the global university system of today.

When we receive our working spaces

– shared office (maybe  a window),

– small corner  (in a cramped library)

– ‘sorry, we have no space – it’s just the library card for visitors’

you remind us (again)

just how many others

would be thrilled to take our place

and how it really is a luxury

to simply – be us.

Read the whole poem here.

Jukka Kola yliopistojen tulevaisuudesta

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola on alkuvuoden aikana ollut ahkerasti äänessä mm. Helsingin Sanomissa.

 

Viimeisimpänä oli rehtorin haastattelu, jossa tämä suositteli yliopistoyksiköiden yhdistämistä ns. suuralueisiin, jotta yliopistokentälle saadaan rakennettua ”kriittistä massaa”:

Helsingin yliopiston yksi vaalitavoite kuuluu, että rakenteellisiin ratkaisuihin mentäisiin niin, että kaikki korkeakoulut osallistuisivat ensin valtakunnallisiin laatuarviointeihin.

Myös alueellinen tarkastelu on välttämätöntä. Kolan mukaan maa voitaisiin jakaa vaikka kuuteen ”suuralueeseen”, joista kussakin olisi ainakin yksi monipuolinen yliopisto ja pari ammattikorkeakoulua. Kola kuuluu koulukuntaan, joka puhuu niin sanotun kriittisen massan puolesta: liian pienet yksiköt eivät yllä huipulle.

 

Rehtori Kola kirjoitti samasta aiheesta mielipidekirjoituksen jo helmikuussa (1.2.):

Sekä tutkimuksen ja koulutuksen laadun että resurssien tarkoituksenmukaisen käytön kannalta ainoa järkevä tie on, että yliopistot profiloituvat sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yliopistot valitsevat ja vahvistavat joitain tutkimusaloja ja luopuvat joistain. Tätä nykyä tieteenalat ovat usein pieniä ja sama ala on edustettuna hyvin monessa suomalaisyliopistossa.

 

Kola ja Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen yhdistivät helmikuussa voimansa ja kirjoittivat kannanoton (14.2.) yliopistojen rakenneuudistuksia koskien. Kannanotossaan rehtorit kannattivat paitsi yhteistyön lisäämistä myös alempien korkeakoulututkintojen keskittämistä ammattikorkeakouluihin:

Rinnakkaisten yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintojen ylläpitämisen sijaan monilla aloilla voitaisiin sopia järjestelystä, jossa alemmat tutkinnot suoritettaisiin ammattikorkeakouluissa. Osa ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista sijoittuisi työelämään ja osa jatkaisi maisteri- ja tohtoriopintoihin yliopistoihin. Näin saataisiin järkevämpiä, laadukkaampia ja kansantaloudellisesti kestävämpiä koulutuskokonaisuuksia.

 

Turun yliopiston professori Pekka Pihlanto taas vastasi rehtoreille kirjoituksessaan (23.2.) väittäen ehdotusta epärealistiseksi:

Ehdotus ei ole realistinen, sillä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tehtävät ja tarkoitukset ovat liian erilaiset. Ammattikorkeakoulun tarkoitus on kouluttaa oppilaitaan astumaan suoraan käytännön työelämään. Siksi käytännön korostus on opetuksessa keskeistä. Yliopistotutkinnon keskeinen motiivi on opettaa tieteellistä ajattelua ja antaa alustavia valmiuksia tieteelliseen jatko-opiskeluun.

Vaikka yliopiston perustutkinto antaa nykyisellään hyvät valmiudet työelämään, kyseessä ovat kuitenkin useimmiten erilaiset tehtävät kuin mihin ammattikorkeakoulututkinto tähtää. Niinpä yliopiston alemmissakin tutkinnoissa opetetaan tieteellinen perusasenne ja näin on syytä olla edelleenkin. […]

Taloudellisilla säästönäkökohdilla ei pidä perustella muutoksia, jotka hämärtäisivät nykyisin hyvin toimivaa työnjakoa välittömästi käytännön työelämään suuntautuvan ja teoreettis-tieteellisiä tavoitteita sisältävän koulutuksen välillä.

 

Mitä mieltä itse olet? Tulisiko yliopistojärjestelmää vielä uudistaa?

Korkeakoulut nousuun lisääntyvällä yhteistyöllä?

Myös Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi oman selvityksensä  ’Towards a future proof system for higher education and research in Finland’ Suomen korkeakoulujärjestelmän kehittämiseksi. Julkaisun on tuottanut OKM:lle kansainvälinen Technopolis Group ja ryhmä lähti liikkeelle siitä oletuksesta, että Suomen korkeakoulujen tieteellinen taso on laskussa kansainvälisesti vertailtuna:

The background is a growing perception in Finland that the country is losing ground, in international comparison, when it comes to its knowledge producing capacity.

Kiinnostavaa raportissa on etenkin sen vahva suositus ns. korkeakouluinstituutioiden (yliopistot ja ammattikorkeakoulut) lisääntyvään yhteistyöhön, ja toisaalta instituutioiden vahvempaan erikoistumiseen. Tähän pitäisi raportin mukaan myös rahoituksen ja muun valtiollisen ohjauksen entistä enemmän kannustaa.

The HEIs should keep profiling themselves but they need to develop their external collaboration as well in order to get knowledge input and inspiration from others. Also, to allow all HEIs to develop themselves and their profiles in any way that they find promising is only a logic consequence of the autonomy reform. Each HEI has a unique opportunity to profile itself according to its own perceived strengths and competitive edge and it is up to the HEIs themselves to choose the path. The fundamental idea behind this vision is that the HEIs should be left with real responsibility for their profiling and their development, but also be held accountable when it comes to the quality of education and research, and the outcome of their external cooperation. Any legal barriers towards intensified collaboration need to be removed.

Lue lisää: http://minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2015/03/korkeakoulut.html#

tai koko julkaisu: http://minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2015/liitteet/okm11.pdf?

EVA:n raportti yliopistojen kehitystarpeista (ja sen jälkilöylyt)

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi perjantaina analyysinsa yliopistojen nykytilasta ja ehdotuksensa tilanteen korjaamiseksi (pdf). Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaanin Arto Mustajoen ja Aalto-yliopiston rehtorin Tuula Teeren kirjoittama analyysi on huolissaan Suomen tilasta etenkin innovaatiokyvykkyyden saralla ja kehoittaakin yliopistoyksiköiden määrän supistamiseen ja eri alojen strategiseen tarkasteluun Tanskan mallin mukaan:

Analyysin mukaan Suomen yliopistokentän keskittäminen on aloitettava siitä, että ensin valtakunnallisesti päätetään, minkälaista opetustarjontaa maassamme tarvitaan ja monessako yliopistossa kutakin oppiainetta tutkitaan ja opetetaan. Lähtökohtana tulee olla sellainen yksikkökoko, jolla varmistetaan tutkimuksen ja opetuksen laatu.

Analyysi arvioi, että Suomen tieteen ja tutkimuksen tason nostaminen vaatii kansallista yliopistosektorin kokonaissuunnitelmaa. Yliopistojen koulutuksessa ja tutkimuksessa on valittava avoimesti ne strategiset alat, jotka ovat tärkeitä 10-15 vuoden kuluttua.

Teknologiateollisuuden etujärjestön johtaja Mervi Karikorpi on raportista mielissään:

Raportissa on myös useita erinomaisia ehdotuksia sille, miten yliopistojen rahoituksessa voidaan huomioida paremmin yliopistojen ansiot eri tieteenalojen ja koulutuksen yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa. Odotamme, että keskustelua elinkeinoelämän kanssa jatketaan ja opetusministeriö huomio ehdotukset mahdollisimman pian yliopistojen rahoitusmallissa.

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton edustajat sen sijaan suhtautuvat analyysiin varsin skeptisesti.

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden mielestä EVAn analyysin vaikuttavuutta nakertaa se, että siinä on osaksi vanhentunutta ja väärää tietoa. Siinä kritisoidaan yliopistojen rahoitusmallia ja käytetään pohjana vuoden 2013 mallia. Jo tälle vuodelle yliopistojen rahoitus on kuitenkin jaettu uuden mallin perusteella, jossa mm. vertaisarvioitujen julkaisujen painoarvot ovat muuttuneet. Samoin yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jota analyysin tekijät peräävät, on mukana 2015 mallissa – tosin aika pienellä prosenttiosuudella.

– Mitä tieteelliseen tasoon tulee, maailman tunnetuimmat yliopistot eivät yleensä ole kymmenien tuhansien opiskelijoiden jättiläisiä, vaan suomalaiseen yliopistokenttään verrattuna keskikokoisia tai jopa sitä pienempiä laitoksia, lisää Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Koikkalainen.

Mitä mieltä itse olet?

Lue lisää:

EVA:n analyysi: http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2015/03/Innovaatioiden-perusta-murenee.pdf

http://www.eva.fi/blog/2015/03/20/innovaatioidenperustamurenee/

http://tieteentekijoidenliitto.fi/media/tiedotteet/miksi_eva_julkistaa_yliopistoista_harhaanjohtavaa_tietoa.1011.news

Tutkijan tilitys yliopistoelämästä

”Mitä sitten tapahtuu, jos ja kun taloudelliset ajat vielä tästä huononevat: miten todistaa oma hyödyllisyytensä maailmassa, jossa hyödyn kuvitellaan olevan mitattavissa?”

Kirjailija ja kulttuuriantropologi Jenny Kangasvuo sai syksyllä valmiiksi väitöskirjan ja julkaisi väitöksensä alla myös erinomaisen kirjoituksen yliopistotyön pimeästä puolesta.

Olen miettinyt pääni napsumista paljon viimeisen kuukauden aikana, ja todennut, että ongelma ei ole työn epävarmuus, vaan se, että yliopisto vaatii sitoutumaan itseensä, mutta ei sitoudu itse työntekijöihinsä. […]

Yliopisto edellyttää, että ihminen on aina intopiukeana valmiina hyppäämään valjaisiin. Yliopisto vaatii jatkuvaa valmiustilaa kaikilta sen lähipiirissä olevilta. Yhtäkkiä nurkan takaa voi ilmestyä luento, joka just sun olis hyvä nyt pitää, joku ylimääräinen raha, joka pitäs just nyt käyttää, jotta ens vuonna ei saatas vähemmän, ja voisitko pitää kurssin tai tehä raportin, tai joku hanke, johon tarvittas just joku tyyppi, sähän oisit aika hyvä, voitko kirjottaa tutkimussuunnitelman, dedis ens keskiviikkona? Niija oliks sulla mitään julkaisuja, ees jotain pientä lehtijuttua, jonka avulla vois nätistää tilastoja? Tarvittas sijainen, tää nyt tuli aika äkkiä, ai niin joo, ja voisitko tarkistaa tän kurssikuvauksen, just nyt asap?

Ja omassa päässä nakertaa ajatus siitä, että jos minä sanon nyt ei, niin kollega on kusessa, koska häntä pompotellaan ihan yhtä lailla kuin minua. Ja jos minä nyt en kyttää kaikkia rahoitus- ja hankemahdollisuuksia, miten kaukana ne omista kiinnostuksenkohteistani sitten ovatkin, niin jään tyhjän päälle.

Vaikka Kangasvuo kirjoittaa jatko-opiskelijan näkökulmasta, monet hänen huomioistaan pätenee myös muihin yliopistolaisiin opiskelijoista professoreihin. Viime aikainen yliopistopolitiikka on ollut luomassa pelon ilmapiiriä ja ajaa instituutioilleen lojaaleja ihmisiä loppuunpalamisen partaalle. Kangasvuo on alkanut suhtautua yliopistoon ristiriitaisesti ja käyttääkin mainiota ihmissuhdevertausta suhteestaan yliopistoon:

Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että yliopisto on narsisti. Se, kuten kaikki narsistit, vaikuttaa aluksi hurmaavalta. Se ei kuitenkaan pidä lupauksiaan eikä tule vastaan, silloin kun sille kaikkensa antanut ihminen tarvitsisi sitä. Yliopisto väittää olevansa aina oikeassa, eikä kuuntele vastaväitteitä. Olipa kyse sitten julkaisutietokannoista, työajanseurannasta, lähdeluettelosta tai matkalaskuista, yliopisto vaatii, että ne on tehtävä sen sääntöjen mukaan, ilman joustoa.

Kun katson narsistisen persoonallisuushäiriön oirelistausta, yliopisto täyttää niistä monta: se vaatii erikoiskohtelua ja ihailua, se käyttää häikäilemättömästi ihmisiä hyväkseen. Siltä puuttuu empaattisuus, se on ylimielinen ja asettuu muiden yläpuolelle. Ja suuri osa yliopistolla töissä olevista ihmisistä on narsistin tunnekoukussa, kuvittelee että yliopisto ei pärjää ilman juuri heitä. Että juuri heistä on kiinni oppiaineen, laitoksen, tieteenalan tulevaisuus.

Myös kommenttiosio kannattaa ehdottomasti lukea.

Lue koko kirjoitus: http://jatulintarha.wordpress.com/2014/09/12/kohututkijan-avoin-tilitys-seksivau/

Osataan sitä muuallakin

Anonyymi Tiina Tutkija kirjoitti vuonna 2013 yhteensä 136 blogipostausta Huippuyliopisto-blogiinsa kritisoiden yliopistomaailmassa leviävää strategia-ajattelua, kasvavaa managerialismia ja julkaisuiden määrän painottamista laadun ja opetuksen arvostamisen sijaan.

Vaikka Tiina Tutkijan edustamaa instituutiota ei blogissa mainita nimeltä, moni kommentoija on nähnyt teksteissä suoria yhteyksiä suurten mullistusten kohtaamaan Aalto-yliopistoon. Monet Tiina Tutkijan esiin nostamista ongelmista vaivaavatkin koko yliopistomaailmaa instituutiosta huolimatta:

Journaalirankingeilla on yhä suurempi valta ja voima akateemisessa elämässä. Johto rakentaa kaikki päätöksentekokriteerinsä ja johtamisjärjestelmänsä niiden ympärille – siitä huolimatta, että kriittistä tutkimusta journaalirankingeista ja niiden vaikutuksista tutkimuksentekoon tehdään (ja julkaistaan ihan kansainvälisisiä huippulehtiä myöten) yhä enemmän.

Siitä huolimatta, että yhä yleisempää on törmätä konferensseissa pääpuhujiin tai kunniapalkintoja saaviin alansa konkareihin, jotka vannovat julkisesti kuinka “all rankings are from hell” (laitaksemme erästä kunniapalkinnon vastaanottanutta kollegaamme).

Siitä huolimatta, että yhä useammassa journaalissa toimituskunnan jäsenet sekä uudet tai väistyvät päätoimittajat kirjoittavat nykyisen mittauskulttuurin tiedettä tuhoavista vaikutuksista.

Siitä huolimatta, että käytäväpuheissakaan kukaan ei tunnu uskovan rankingien hyödyllisyyteen saati kattavuuteen (ehkä lukuunottamatta niitä, joiden koko ammatillinen identiteetti rakentuu omien rankingpisteiden pohjalta).

Kaikelta tältä johto kuitenkin ummistaa silmänsä ja korvansa. Miksi?

Johdon fetissi – Huippuyliopisto-blogi

Nykyään Tiina Tutkija vaikuttaa jo yliopistomaailman ulkopuolella, mutta onneksi meillä on edelleen Huippuyliopistoblogi.


Tiina Tutkijalla on myös erinomainen lista kysymyksistä, joita lähes jokainen nyky-yliopiston kanssa kosketuksissa oleva on jossain vaiheessa yliopistouraansa kysynyt:

Miksi yliopistossa on päädytty matkimaan yritysmaailman johtamiskäytäntöjä?

Miksei yliopisto voisi itse rohkeasti rakentaa toisenlaista maailmaa – ja työelämää?

Syntyykö huippuorganisaatio ja huippuasiantuntijuus huippuyksilöitä kilpailuttamalla?

Kohdellaanko ihmisiä yliopistossamme kunnioittavasti, arvostavasti ja tasa-arvoisesti?

Uskotteko siihen, mitä olette tekemässä?

Ketä tai mitä varten työtänne teette?

Onko yliopiston tehtävä palvella taloutta vai yhteiskuntaa – vai ovatko nämä sama asia?

Miksi maailmanluokkaan pääseminen on suomalaiselle yliopistolle tärkeää?

Mitkä ovat työnne moraalisia päämääriä? (Edellä mainittu maailmanluokka ei kelpaa vastaukseksi)

Miksi huippuyliopistossa opetetaan joissakin ohjelmissa lähes pelkästään ulkomaisia opiskelijoita (ilmaiseksi) ja ulkomaisin opetusvoimin (kalliisti)?

Onko mielestänne oikein, että käytätte tutkimuksen ja tutkijoiden arviointiin mittareita, jotka kaventavat  tutkimuksen moninaisuutta, kriittisyyttä sekä käytännön relevanssia?

Hyväksyttekö yliopistomme arvojen mukaisen vapauden ajatella ja rohkeuden toimia – silläkin ehdolla ettei se ole teidän linjanne mukaista vapautta ja rohkeutta?

Vallataan 375 pyrkii herättelemään ihmisiä ajattelemaan muun muassa näitä kysymyksiä yliopistoväen (ja muunkin yleisön) keskuudessa.

Oletko sinä löytänyt itsesi kysymästä näitä kysymyksiä? Millaisia vastauksia sait? Millaisia vastauksia toivoisit saavasi?

Lue lisää (vaikka koko blogi!): http://huippuyliopisto.blogspot.fi