PORTHANIAN VALTAUS PE 18.9. KLO 13:30 ALKAEN

Tämän päiväisessä Yleiskokouksessa mainittiin kaksi keinoa, joilla yliopistoon kohdistavaa leikkaus- ja sanelupolitiikkaa on kyetty vastustamaan. VALTAUKSET JA LAKKOILU.

Huomenna klo 11-13 Rautatientorilla järjestettävän mielenosoituksen jälkeen valtaamme Porthanian noin klo 13:30 alkaen.

Tämän jälkeen alkaa n. klo 14 uusi yleiskokous valtauksen sisällöstä ja toimintataoista. Ohjelmassa ainakin tiedonjakoa, toimintaa itsemääräytyvän ja meidän näköisemme yliopiston puolesta, musiikkia, tanssia sekä myös rauhallisia ja hiljaisia tiloja. Koska liikenne lakkoilee myös (full support) voi Porthaniassa mahdollisuuksien mukaan yöpyä eli makuualustat ja -pussit mukaan.

SIIVOJAT, VAHTIMESTARIT, OPISKELIJAT, TYÖTTÄMÄT, TUTKIJAT, OPETTAJAT, PROFESSORIT, LEHTORIT, HALLINTOHENKILÖKUNTA YHTYKÄÄ OMAN YLIOPISTONNE RAKENTAMISEEN DEMOKRAATTISESTI JA YHDESSÄ!

Yliopisto on meidän – ei mikään elinkeinoelämään valmistava broileritehdas.

ps. Facebook-tapahtuma yliopistotyöläisten blokkiin perjantain mielenosoituksessa

Kari Uusikylä koulutuksesta ja yliopistouudistuksesta

Kasvatustieteen professori Kari Uusikylä kommentoi viime vuosien yliopistouudistuksia varsin kriittiseen sävyyn uusimmassa Helsingin Sanomien haastattelussaan:

Uusikylää huolestuttaa, että keskinäinen kilpailu tarttui myös yliopistoihin. Hän puhuu pieleen menneestä yliopistouudistuksesta, jota yliopistoväki etukäteen vastustikin lähes sataprosenttisesti. Menestyäkseen tutkijat rakentavat nyt brändejään ja tappelevat keskenään.

”Opetus, tutkimus ja luottamus hukkuivat kaiken sen poskettoman ’huippuyliopisto’-höpötyksen alle, jota akateeminen ympäristö on nyt tulvillaan. Tutkijat pantiin pisteyttämään toisiaan, ja epäkelvoin kriteerein, samalla kun heistä tehtiin raha-anomus- ja raporttiautomaatteja”, hän kuvaa.

Koko haastattelu: http://www.hs.fi/ihmiset/a1428804672748

Puolueiden yliopistostrategioista hallitusohjelmissa

Sivistys ja sen tavoittelu on erityisesti arvovalinta. Kun yhteiskunta valitsee sivistyksen, se valitsee kulttuurin tukemisen, tieteen tekemisen ja nuorten kouluttamisen parhaalla mahdollisella osaamisella.”

– Professoriliiton Kaarle Hämeri

Acatiimi (Professorien, tieteentekijöiden ja yliopistojen opetusalan lehti) koosti uusimmassa vaaliteemaisessa numerossaan puolueiden näkemyksiä päättävän hallituksen yliopisto- ja tiedepolitiikasta. Vielä toistaiseksi istuva hallitus sai puolueilta keskiarvoksi kouluarvosanoissa 6,7, kriittisimmin hallituksen päätöksiin suhtautuivat Keskusta, Vasemmistoliitto ja Vihreät (kaikilta arvosana 6). SDP antaisi hallituksen tiedepolitiikalle arvosanan 8.

Keskeisimpänä toiveena tulevalle hallituskaudella useimmilla puolueilla on rahoituksen turvaaminen ja työrauhan antaminen yliopistoille. Kuitenkin useat puolueet tähtäävät myös entistä vahvempaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöhön ja yliopistojen profiloitumiseen omille vahvuusaloilleen.

Lue lisää puolueiden mielipiteistä täältä.

Samaisen lehden pääkirjoituksessa Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri kirjoittaa kevään vaaleista ja niiden merkityksestä myös yliopistojen ja tiedemaailman tulevaisuudelle.

Valitsemme pian päättäjät, joiden arvoihin uskomme ja joiden toivomme heijastavan omia arvojamme. Keillä ovat arvoina sivistys, perustutkimus ja korkein opetus? Olisiko tämä kevään tärkein kysymys?

Voimme tehdä vaaleista tutkimuksen ja koulutuksen vaalit. Voimme valita sellaisen yhteiskunnan, jossa osaamista arvostetaan ja tutkimukseen sekä koulutukseen investoidaan.

Mitä mieltä sinun ehdokkaasi on tiede- ja yliopistopolitiikasta?

Euroopan tiedeneuvoston apurahoista ja apurahamiljonääreistä

Turun ylioppilaslehti haastatteli huhtikuun lehteensä kahta Euroopan tiedeneuvoston saanutta tutkijaa siitä, miltä tuntuu saada noin kahden miljoonan euron apuraha oman tutkimuksen tekemiseen.

Vaikka apuraha kieltämättä tuntuikin hyvältä, tutkijoiden mukaan suurin osa rahasta menee viime kädessä tutkimusryhmän palkkoihin ja välineistöön. Heidän mukaansa apurahoilla on kuitenkin vaikutusta myös yliopiston päätöksenteossa ja hierarkioissa:

Apurahat vaikuttavat myös yliopistoon, sen yksiköihin ja opiskelijoihin. Erolan mukaan apurahojen avulla tulee paremmin kuulluksi yliopiston sisäisessä päätöksenteossa.

”Suuren apurahan vastaanottaminen madaltaa tutkijan kynnystä osallistua keskusteluun yliopiston ja sen yksiköiden kehittämisestä. Se auttaa argumentoimaan oman tieteenalan puolesta neuvotteluissa yliopiston strategisista vahvuusalueista.”

Euroopan tiedeneuvoston apurahat toimivat tutkijoiden mukaan eräänlaisina tieteen laadun mittareina ja mahdollistavat vertailun niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suuret apurahat ovat myös yksi edellytys menestymiselle yliopistojen keskinäisissä vertailuissa kilpailuilla ranking-listoilla.

Erolan tutkimusryhmän ensimmäinen laajempi osatutkimus on parhaillaan arvioitavana ja kolme seuraavaa tuloillaan.  Tutkija uskoo, että varsinainen tutkimus on valmis ajallaan, neljän vuoden kuluttua. Odotukset sen suhteen ovat korkealla.

”Toivon, että tutkimus tulee lopulta näkymään yliopistomme pärjäämisenä kansainvälisissä arvioissa. Nyt meillä pitäisi ainakin olla resursseja nostaa tasoamme.”

Euroopan tiedeneuvoston apurahoja on kritisoitu tuhlailevina ja samaan aikaan eriarvoistavina – vain hyvin pieni osa apurahoista menee tiettyjen länsieurooppalaisten huippuyliopistojen ulkopuolisille tutkijoille. Kritiikkiä on saanut myös se, että rahoituksen saaneiden tutkijoiden työaika menee pääasiassa hankehallintoon varsinaisen tutkimuksen edistämisen sijasta.

On the contrary, ERC grants are increasing inequality (and thus stress) among researchers. It has already been argued that academia, which relies on a supply of outsiders who are willing to forgo decent wages in the hope of getting a well-paid and prestigious tenured job, resembles a the dynamics of a drug gang – ERC grants are making the situation worse.

Ironically, the few lucky researchers who win ERC starting grants are forced to abandon real research and become mini-funding council managers because the money is so generous. A single grant is worth up to €2m (£1.6m approx), when the average postdoc in Italy and many other EU countries has to live on €1,000 (£784 approx) per month, if they are fortunate enough to have a contract.

Lue lisää:

Apurahamiljonäärit (Tylkkäri)

European Research Funding: it’s like Robin Hood in reverse (The Guardian)

Tiedeviestinnästä (ja sen puutteista)

Maria Lassila-Merisalo suomii Avoin tiede ja tutkimus -sivustolla tieteellisen tiedon ja tiedeviestinnän huonoa tilaa ja pohtii miksi opinnäytteiden tekijät tai ammattitutkijatkaan eivät osaa tai uskalla tuoda omaa asiantuntijuuttaan ymmärrettävästi ja tavoitettavasti esiin. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) tutkimustieto ei etene edes saman tutkimusyksikön sisällä, saati sitten yliopiston ulkopuolelle:

Suomessa myös tutkijoiden keskinäinen viestintä on hämmentävän heikolla tolalla. Yliopiston käytävän varrella istuva tutkija ei välttämättä tiedä, mitä kollega viereisessä huoneessa tekee. Yliopistot saisivat osaltaan petrata viestinnässään. Jos tutkimushankkeista löytäisikin mainintoja niiden valmistuttua, on yllättävän vaikeaa selvittää, millaista tutkimusta on tulossa.

Tutkimuksen tekeminen tehostuisi merkittävästi, jos vähintäänkin samaa tieteenalaa edustavat ihmiset tietäisivät, mitä muualla on tekeillä. Jos sama ulotettaisiin vielä tieteenalojen rajojen yli, poikkitieteellisyys nousisi helpommin paperilta käytäntöön. Sen sijaan omista ideoista pidetään mustasukkaisesti kiinni, eikä tietoja vaihdeta. Kun toimintaympäristö ruokkii kovenevaa kilpailua, tämä voi olla viisastakin. Hyvät projektihakemukset ovat haluttua kauppatavaraa, jolla eri toimijat voivat pyrkiä ajamaan etujaan.

Lue koko juttu: http://portti.avointiede.fi/yleista/suomalainen-tutkija-ei-osaa-viestia-tyostaan


Tiedeviestinnästä ja sen yhteiskunnallisesta vaikutuksesta on viime aikoina ollut laajemminkin puhetta, mm. seuraavissa artikkeleissa:

Kaskas Media: Tutkimus vaikuttaa hitaasti – ala siis viestiä varhain

Jari Lyytimäki Luonnonvaralta-blogissaan: Yleistajuisen vastakohta ei ole tieteellinen vaan erikoistajuton

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta: Intoa, tahtoa ja rohkeutta tiedeviestintään (huomaa myös erinomainen linkkilista tiedeviestinnästä jutun lopussa!)

Jyväskylän yliopiston Journalism Research News -projekti on kiinnostava avaus suomalaiseen tiedeviestintään kaikessa kattavuudessaan:

”JRN is a humble project with the ambitious goal to holistically improve communication of scholarly research.

Language may prevent us from getting to the bottom of many interesting proceedings, and technical issues from listening in on data repositories. In the nature of the haphazard flow of research information, of many projects we hear nothing, and less of results and some we simply miss.

Regardless of these barriers, we seek to address at least some of the issues related to the tar-like flow of scholarly information. We hope to gather an audience, which, simply by displaying an interest, could persuade others to speak up. Initially the benefits would be reaped by journalism scholars, especially by those able to expand their research through similarly interested peers. Ideally, however, participation would help create a new culture of scholarly communication, one finally fit for the digital age.”

Isomäki tieteen rahoituspaineista

Risto Isomäki pohtii tämänpäiväisessä Hesarin kolumnissaan tutkimusrahoituksen tilaa ja etenkin Ilmatieteenlaitoksen tulevaisuutta:

Suomen päättäjillä on taipumusta tiettyyn yksiviivaisuuteen. Vain yksi ajatus kerrallaan, kiitos. Viime aikojen pakkomielteitä on ollut uusien tieteen huippuyksiköiden luominen Suomeen isolla rahalla niin, että Suomeen tulisi enemmän luonnontieteen Nobeleita. Nobel-tason tutkimusta ei kuitenkaan ole mahdollista synnyttää pelkillä hallinnollisilla päätöksillä.

Ilmatieteenlaitosta uhkaavat mittavat YT-neuvottelut ja säästöpaineet, jotka johtanevat 85 työntekijän työsuhteen loppumiseen. Isomäki kysyykin, onko tämä tehostaminen ja tulosten mittaaminen se keino, jolla suomalainen tiede halutaan kääntää?

YT-neuvottelut eivät tietenkään välttämättä uhkaa laitoksen tärkeimpiä projekteja. Ne vain ovat aina hyvin stressaavia koko henkilökunnan kannalta. Harvardin, Cambridgen ja Humboldtin yliopistot olisivat epäilemättä tuottaneet paljon vähemmän Nobel-töitä jos niissä olisi käyty jatkuvia YT-neuvotteluja. Pelko työpaikan menetyksestä kannustaa lyhytnäköiseen ajatteluun, ei työskentelemään tavalla, joka voisi joskus paljon myöhemmin tuottaa jonkun suuren keksinnön tai Nobelin palkinnon.

Lue koko kolumni: http://www.hs.fi/tiede/a1305943284133?

Miia Halme-Tuomisaari: Vapaa Yliopisto ja se ‘toinen’ sukupuoli

 


Miten ilahduttavaa: myös Helsingin yliopiston virallinen nettisivu noteerasi viime torstaina HY 375-vuotispäivänä järjestämämme ’Vapaa Yliopisto Liikaa Lukeville’-tapahtuman tituleeraten sitä ‘varjosynttäreiksi’. Hienoa, että HYn brändiin tiukkapipoisesti suhtautuvalla yliopistoviestinnällä riittää suvaitsevaisuutta kriittisiä äänenpainoja kohtaan. Kaikki ei ole vielä menetettyä yliopisto(je)n tulevaisuudelta!

HY:n uutisoinnissa oli kuitenkin eräs kumma piirre: mikäli en tietäisi toisin, luulisin tämän vaihtoehtoistapahtuman olleen yksinomaan miehinen voimannäyte.

Tekstissä (jonka kirjoittajaa ei nimetä eikä sukupuolta täten tiedetä) mainitaan nimeltä neljä tutkijaa, jotka “ovat keränneet kannuksia yhteiskunnallisten keskustelujen herättäjinä.” Nämä olivat “professori Jaakko Hämeen-Anttila, Helsingin Sanomien kolumnistit kosmologi Syksy Räsänen ja fennougristi Janne Saarikivi sekä Itä-Aasian kielten ja kulttuurien professori Juha Janhunen.” Kaikki ovat kiistatta tekstin positiivisten luonnehdintojen arvoisia ja pitivät tilaisuudessa erinomaiset luennot.   2015-03-26 15.54.59

Samalla jotain jäi mainitsematta: tapahtuman yhdeksästä puhujasta kolme oli naisia – dos. tutkijatohtori Eeva Luhtakallio (sosiologia), FT Merja Polvinen (kirjallisuuden tutkimus), joka korvasi sairastuneen PhD., dos., akatemiatutkija Reetta Toivasen (oikeusantropologia) sekä FT, kollegiumtutkija Taina Riikonen (äänitaide/HCAS). Tilaisuuden puheenjohtajana oli nainen, allekirjoittanut VTT & LLM Miia Halme-Tuomisaari (oikeusantropologia / Allegra Lab Helsinki), ja kaksi tilaisuuden kolmesta pääjärjestäjästä oli naisia. Mikään HYn nettisivun uutisessa ei viitannut näiden nimettömien naisten olemassaoloon.

Käänteisesti vain kaksi tapahtumaan osallistuneista miehistä jäi mainitsematta, prof. Eero Tarasti (musiikkitiede) ja prof. Tomi Huttunen (venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri).

Tuntuu tympeältä lähteä vesittämään inspiroivan tapahtumamme jälkilöylyjä moisella sukupuolianalyysillä. Onko tällä niin väliä? On sillä. Tämä uutisointi toistaa häpeämättömästi sukupuolten epätasa-arvoa, joka kaikista muista yliopistoa kohtaavista muutoksista huolimatta pysyy vakiona.

Yliopistolakeja uudistetaan, tutkijoiden asemaa myllätään, rahanjaon perusteita muutetaan. Kärjistetysti: vain akateemisten positioiden epätasainen sukupuolijakauma pysyy muuttumattomana. Sukupuolten välinen epätasa-arvo kasvaa häpeilemättömästi, mitä korkeammalle akateemista arvohierarkiaa noustaan. Professuurien miesvaltaisuus puhuu omaa kieltään.

Oikeastaan tilanne on muuttunut koko ajan entistä härskimmäksi: tohtorintutkinnon yhteiskunnallinen asema on rapautunut liki samaan tahtia tohtoritutkinnon suorittamisen naisvaltaistuessa. Tähän inflaatioon vaikuttaa moni muukin tekijä, mutta näiden asioiden kausaliteettiä ei voi kiistää.

2015-03-20 13.41.16Olen seurannut asiantuntijuuden sukupuolisuutta yli vuosikymmenen verran. Väitöskirjassani havaitsin, kuinka pohjoismainen ihmisoikeusasiantuntijuus on ylivertaisesti miehistä.

Sama koskee asiantuntijuutta laajemmin. Oli mittari mikä vaan, tulos on aina sama: asiantuntijuus on miehinen positio erityisesti silloin, kun siihen linkittyy aitoa yhteiskunnallista valtaa.

Viime syksynä kuohuntaa herätti selvitys, jonka mukaan media suosii valtaenemmistöllä miesasiantuntijoita. Näin media omilla käytännöillään ruokkii asiantuntijuuden miehisyyttä. Tätä taustaa vasten otan HYn uutisoinnin henkilökohtaisesti. Vapaata Yliopistoa eikä koko Vallataan 375-kampanjaa olisi missään nimessä olemassa ilman sitä keskeisesti ideoineita ja toteuttavia naisia.

Tilaisuus ei olisi ollut se vangitseva kokonaisuus ilman kaikkia puhujia – mukaan lukien Eeva Luhtakallion erinomaista analyysiä performatiivisesta vallasta, Merja Polvisen summausta fiktiivisen tekstin ainutlaatuisuudesta, Taina Riikosen analyysiä ‘radion ihosta’. Koko tapahtumaa ei olisi syntynyt, ellemme olisi yhdessä ideoineet sitä Janne Saarikiven ja Taina Riikosen kanssa – eikä tapahtuma ja sen kaikkea ‘oheistilbehööriä’ olisi koskaan toteutunut ilman tiimimme rautaisia naisia. Eikä miehiä.   2015-03-26 12.32.28-1

Vapaassa Yliopistossa on kyse paljon tärkeämmistä asioista kuin mitään sukupuolta olevien henkilöiden egotrippailusta. Loppupeleissä arvokasta oli nimenomaan yhteistyö ja heittäytyminen jaettuun kokemukseen. Tämä kaikki muistutti hyisessä iltapäivässä kipinästä tieteen tekemisen ytimessä.

Tästä huolimatta olen teihin syvästi pettynyt, HYn viestintä. Kaikkialla vakuutellaan, että akateemisen asiantuntijuuden tulevaisuus on tasa-arvoisempi.

Tällaisella viestinnällä ette edesauta tätä muutosta. Raporttinne Vapaasta Yliopistosta osoittaa, kuinka luotte aktiivisesti miehistä asiantuntijuuden profiilia myös tilanteissa, joissa tosiseikat eivät tätä tue. Tutkijanne ja opiskelijanne ansaitsevat teiltä parempaa – samoin kuin koko yhteiskunta.

Tiedekentän vallitseva ääni saattaa historian painolastin seurauksena olla miehinen ja matala. Älkää kuvitelko hetkeäkään, että tämä protestin ääni on sitä. Näiden vaihtoehtoissynttäreiden onnittelulaulu soi täyteläisessä harmoniassa – ja laulun sopraanostemma raikaa korkealta ja kovaa! Ettäs kehtasit HY!

Vallataan #HelsinkiUni375 #vallataan375 #olenhiemantyytymätön

A post shared by @vallataan_375 on


VTT, LLM Miia Halme-Tuomisaari  on kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin erikoistunut tutkija Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutissa ja director of things oikeusantropologiaan erikoistuneessa allegralaboratory.net-sivustolla sekä Allegra Lab Helsinki ry:n perustaja ja puheenjohtaja. 

Maria Loima: #almamater

Saimme Vallataan 375 -blogiin julkaistavaksi opiskelijabloggari Maria Loiman blogitekstin – julkaistu alunperin Loiman blogissa Maailmanpelastusprojekti:


 

Helsingin yliopisto täytti tällä viikolla 375 vuotta. Yliopistolla ollaan valmistauduttu juhlavuoteen näkyvästi ja se näkyy myös esimerkiksi katukuvassa, kun entinen Kaisaniemen metroasema nimettiin Helsingin yliopistoksi. Juhlavuoteen palaa rahaa, henkilötyötunteja ja medianäkyvyyttä. Toki aihetta juhlaan löytyy, onhan 375 vuotta kunnioitettava ikä. Tieteen tekeminen on mennyt näiden vuosisatojen aikana hurjasti eteepäin ja yliopisto on tuottanut valtavasti uutta tietoa ja tiedettä. Niin sen kuuluukin tehdä. Se on yliopiston tehtävä.

Tiede on asia, joka vie yhteiskuntaa eteenpäin. Missä olisimmekaan, jos lääketiedettä, oikeustiedettä, luonnontieteitä ja muita tieteitä ei olisi? Niinpä.

Tiede on mahdollistanut kehityksen monella tavalla. Tiedettä tarvitaan jatkossakin. Kuten myös tieteentekijöitä. Mistä muualta voisimme saada elämän kannalta relevanttia tietämystä, jos emme tutkimuksen parista? Siksi minua huolestuttaa suunta, johon Helsingin yliopisto on menossa. Ulkopuolelta tulevat johtamismallit, brändäämisen kulttuuri, työelämäpaineet ja yhteiskunnan muutos ajaa yliopistoa ratkaisuihin, jotka uhkaavat tieteentekoa.

Paljon keskustellun johtosääntöuudistuksen myötä minulle heräsi huoli demokratian vähenemisestä yliopistolla ja akateemisten ansioiden merkityksen väheksymisestä. Johtosääntöuudistuksessa ehdotettiin, että tiedekuntien dekaanin valitsisi jatkossa tiedekuntaneuvoston sijaan rehtori ja laitoksen johtajan valitsisi dekaani laitosneuvoston sijaan. Pakostakin tuli mieleen termit ”hyväveliverkosto” ja ”piiri pieni pyörii”. Virkojen täyttämisessä akateemiset meriitit eivät enää painaisi entiseen tapaan, vaan suurempi merkitys olisi johtamiskokemuksella.

Ei nyt millään pahalla johtamisuskovaisia kohtaan, mutta näin kokonaisen sivuaineen aiheesta tehtyäni uskaltaisin kyseenalaistaa vallalla olevaa johtamisajattelua. Kun esimerkiksi julkisen hallinnon parissa siirryttiin ”new public management” -malliin, eli kun toiminta mallinnettiin yritysjohtamisesta, huomattiin, että se ei automaattisesti toimikaan kaikkialla. Yritysjohtajat voivat olla hyviä johtamaan yrityksiä. Se on kuitenkin kovin erilainen toimintaympäristö yliopistoon verrattuna. Johtaminen ei ole toimintaa, jonka voi surutta siirtää muuttumattomana konseptista toiseen.

Jotta tiedeyhteisöä voi johtaa, täytyy mielestäni tietää, mitä tieteen tekeminen on. Johtamisen tutkimuksen oppiaineessa on pitkään puhuttu siitä, pitääkö johtajilla olla johtajuuden lisäksi asiantuntijuutta johdettavasta kontekstista. Mielestäni yliopistosta puhuttaessa pitää. Yritysjohtaja yliopiston laitoksen johdossa ei tietenkään automaationa tarkoita absoluuttista mokaamista. Mutta ei se tarkoita automaattista onnistumistakaan.

Helsingin yliopisto on silmiinpistävästi yrittänyt rakentaa mediaseksikästä brändiä ympärilleen. Brändäys on toki ihan kiva juttu. Mutta mitä rakas alma materimme hakee tällä nykyisellä brändintavoittelulla? Olen käynyt läpi brändäämistä erilaisissa konteksteissa. Olen huomannut, että parasta brändäämistä on toiminnan laadukkuus ja sen aikaansaamat tulokset. Minä uskon siihen, että jos Helsingin yliopisto käyttäisi rahat brändin rakentamisen sijaan tutkimukseen ja opetukseen, saisimme aikaan entistä laadukkaampaa tutkimusta. Laadukkaampi tutkimus kertoisi meidän tekevän asioita oikein.

Kun tuotamme laadukasta tutkimusta ja opetusta, olemme houkutteleva instituutio. Minä en usko siihen, että kukaan hakee Helsingin yliopistoon siksi, että sillä on kiva logo ja iskevät hashtagit. Sen sijaan rohkenen väittää, että kovatasoinen opetus, mielekkäät suoritusvaihtoehdot ja laadukas tutkimus houkuttelevat ihmisiä. Sitä kautta myös rahaa.

Muuttuva yhteiskunta on tuonut mukanaan puheet yliopiston työelämälähtöisyydestä. Fakta on, että kaikki yliopisto-opiskelijat eivät jää tutkijoiksi tieteenteon pariin. Siihen eivät riittäisi kaikkien mielenkiinto, yliopiston tutkijankopit, apurahat tai muutkaan resurssit. Mutta se on myös toisaalta hyvä asia.

Tiedettä pitää tehdä yhteiskuntaa varten, ja parhaitenhan se jalkautuu sinne niiden ihmisten kautta, jotka tiedeyhteisöstä tulevat. Työelämätaitoja tai niiden opettamista voidaan tarjota niistä kiinnostuneille. Mutta kuten totesin, kaikilla ei ole mielenkiintoa tutkijuuteen. Samalla tavalla kaikilla ei ole mielenkiintoa yrittäjyys- tai työelämäkursseihin. Siksi on hölmöä ajaa uudistuksia, jotka kehittävät toimintaa vain jompaan kumpaan suuntaan.

Lähes 30 000 ihmisen ajaminen saman muotin läpi kuulostaa uskomattomalta. Työelämälähtöisyyttä voidaan toki lisätä. Se ei saa olla pois tieteellisyydestä, eikä siitä voida tehdä suuremmin pakollista. Sen sijaan sen pitää olla vapaaehtoista niille, jotka sitä haluavat ja sitä voitaisiin lisätä suhteessa kysyntään. On hölmöä ajatella, että kaikkien yliopistolaisten pitäisi olla innovatiivisia ja dynaamisia bisnesmaailman johtamisguruja. Kuka sitä tiedettä sitten tekisi?

Helsingin yliopiston juhlavuosi herätti myös varjoliikkeen Vallataan 375. Liike kyseenalaistaa samoja teemoja, kuin mitä käsittelen tässä tekstissä. Tämä on osoitus siitä, että opiskelijatkin haluavat yliopiston mahdollistavan laadukkaan tutkimuksen ja tieteentekemisen jatkossakin. On mielestäni äärimmäisen tärkeää, että ihmiset haluavat tehdä tiedettä ja ymmärtää maailmaa. Tämä mahdollisuus täytyy taata myös tulevaisuudessa.

Talouden taantuman aikana puhutaan paljon innovaatioiden, kasvuyritysten ja rahan tuottamisesta. Ne ovat todella tärkeitä osa-alueita elvyttämisessä. Painimme myös asioiden kanssa, joiden tarkastelussa tarvitsemme tiedettä. Globalisaatio, ympäristökriisit, ikääntyvä väestörakenne ja muut haasteet tarvitsevat innovaatioiden lisäksi tieteellistä otetta. Asioita täytyy tutkia ja ymmärtää. Sitä tehdään yliopistolla.

Onnea rakas Helsingin yliopisto. Pidän sinusta kovasti. Älä muutu minulle tunnistamattomaksi.

 

Maria Loima on helsinkiläinen valtiotieteiden opiskelija, joka innostuu kirkkaista tähtitaivaista, hyvistä keskusteluista, arkipäivän haasteista ja liian kiireisistä aikatauluista. Opiskelee käytännöllistä filosofiaa Helsingin yliopistolla ja keskittyy tällä hetkellä ihmisoikeuksien filosofiaan, jossa suurin mieltä askarruttava teema on ajatus universaalista moraalikäsityksestä nykyisen ihmisoikeusajattelun taustalla.

Opintojen ohella toimii Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa, Opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen johtokunnassa, Helsinki Think Companyn hallituksessa sekä lukuisissa projekteissa erilaisissa rooleissa.
Bloggaa osoitteessa: http://marialoima.blogspot.fi